CapMan

Sympa HR - käytössä yli rajojen

CapMan on Pohjoismaiden ja Venäjän johtavia vaihtoehtoisen sijoitusluokan omaisuudenhoitajia ja hallinnoi rahastoissaan noin 3,5 miljardin euron pääomia. Yhtiön liiketoiminta on jakautunut kohdeyrityssijoituksia tekevien pääomarahastojen ja kiinteistösijoituksia tekevien rahastojen hallinnointiin. CapManin palveluksessa on 150 henkilöä Helsingissä, Tukholmassa, Kööpenhaminassa, Oslossa ja Moskovassa.

Tammikuussa 2008 CapMan lanseerasi koko esimieskuntansa ja henkilöstönsä  käyttöön Sympa HR -järjestelmän. Järjestelmä, joka nimettiin yhtiölle sopivasti Capitaksi, kattaa koko kansainvälisesti toimivan talon henkilöstötietohallinnon.

Tätä ennen, syksyllä 2007 järjestelmä otettiin HR käyttöön, jolloin se ajettiin talon tavoille valmistellen sitä CapManin tarpeita vastaavaksi.

CapManin henkilöstöjohtaja Hilkka-Maija Katajisto kertoo, että Capita suunniteltiin erityisesti työsuhteen elinkaaren hallinnointia varten.

“Tämä pitää sisällään mm. tietojen tallennuksen, raportoinnin ja linkityksen ulkoistettuun palkanlaskentaan. Lisäksi dokumentoimme Capitaan tavoite- ja kehityskeskustelut ja seuraamme prosessin etenemistä ja toteutumista.”

Järjestelmän avulla CapManin henkilöstöprosessit ovat johdonmukainen ja reaaliaikainen kokonaisuus.

Joustavan järjestelmän käyttöönotto ja käyttö on toiminut sujuvasti. Capita on tukenut hyvin kansainvälisen yhtiön henkilöstöhallinnon toimintoja, ja jo kahden ensimmäisen käyttövuoden perusteella varsin tuloksellisesti. Hilkka-Maija Katajisto onkin tyytyväinen Capitan sisäänajoon.

“Odotuksemme ovat täyttyneet. Toki jatkamme kehitystyötä edelleen, kuten oli suunniteltukin, hyvässä yhteistyössä Sympa Oy:n kanssa”, Katajisto toteaa ja antaa samalla tunnustusta asiantuntijayrityksen kestävälle yhteistyökyvylle.


 

 

Muita referenssejä

Hilkka-Maija Katajisto
CapManin henkilöstöjohtaja Hilkka-Maija Katajisto